keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Valistustalo on säilytettävä

Valistustalon potentiaali on valtava. Meillä on olemassa ydinkeskustassa rakennus, jonka historia on vertaansa vailla ja mahdollisuudet mittaamattomat. Tämän hetkinen purkamispuhe on aivan yhtä ikävää kuultavaa kuin oikeiston leikkaushuuma valtakunnan taloudessa.

Tästä historiallisesta kulttuurin keskittymästä ajatellaan vain, että menkööt, tehdään myynnistä rahat ja katsotaan kerrostalon nousevan siihen tilalle. Mitä se kerrostalo meille tuo? Mitä sellaista se tuo, mitä kerrostalo 500 metrin päässä tuosta kohtaa ei toisi?

Me tarvitsemme Rovaniemellä kulttuuria, harrastusmahdollisuuksia ja liikuntapaikkoja, me tarvitsemme näköaloja. Me tarvitsemme jotain, mikä ratkaisee rumien betonielementtitalojen jättämän tyhjiön sielussamme.

Tuohon kysyntään vastaa Valistustalo. Se vaatii vain 1,4 miljoonan euron remontin alle. Sen jälkeen meillä voisi olla edelleen Lapin paras keikkapaikka, jossa voisi esiintyä esimerkiksi soitinyhtyeet, tanssiteatteri, teatteri, tanssijat sekä kaikki muutkin esiintyjät. Siellä voisi olla päivisin kulttuurikahvila, päivätansseja, asukkaiden olohuone ja taidenäyttelyitä. Iltaisin siellä voisi olla esityksiä. Viikonloppuöisin jengi joisi siellä kaljaa ja fiilistelisi paikallisia, nousevia bändejä sekä isompiakin nimiä.

Alakerrassa bändit soittelisivat, tanssijat ja liikkujat jumppaisivat sekä tanssisivat. Yläkerrassa olisi edelleen taiteilija-ateljeetila sekä taidenäyttelytila. Ylimmässä kerroksessa voisi olla luovan yrittäjyyden keskittymä, jossa järjestettäisiin yrittäjyysseminaareja, koulutuksia ja verkostoitumistilaisuuksia. Sivusiivessä olisi asuntoja, unelmapaikalla.

Kadun kivijalan liiketilat otettaisiin mielellään käyttöön, kun talossa ramppaisi väkeä kulttuuritapahtumissa. Tämä myös tervehdyttäisi tällä hetkellä ostoskeskusten varjossa näivettyvää Rovaniemen keskustaa. Kuinka paljon uutta yrittäjyyttä ja työpaikkoja tämä keskus voisikaan luoda?

Niin, jos miettii, kuinka pieni raha 1,4 miljoonaa olisi yhteensä sellaiselle remontoijaporukalle kuin LYY, kaupunki, EU, Museovirasto ja tulevat vuokralaiset, niin ei puhuta mitenkään ylitsepääsemättömästä summasta. Mukaan voinee laskea myös kansanliikkeen, joka voisi syntyä idean taakse, kun asian taakse saataisiin toimijoita.

Tällä hetkellä Valistustalo kuvastaa koko Suomea täydellisesti. "Me emme tästä nouse." No emme varmasti, jos siihen ei usko edes poliittiset päättäjät. Leikkaamalla ei Suomi nouse, murskaamalla eivät unelmat kasva.

2.4.2015 Rovaniemellä
Ville Luotola

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vaaliehdokkaat vaativat itsemääräämisoikeutta sukupuoleen

Vasemmistonuorten eduskuntavaaliehdokkaat vaativat, että translaki on uusittava. Nykyiset vaatimukset lisääntymiskyvyttömyydestä ja naimattomuudesta on poistettava. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet sitä, että nykyinen laki loukkaa transihmisten ihmisoikeuksia.

Tällä hetkellä sukupuolenkorjausprosessi on pitkä ja henkisesti vaativa. Byrokratiaa on karsittava, jotta sukupuolenkorjausprosessista tulisi ihmisarvoa kunnioittava. Juridisen sukupuolen korjaus tulee voida tehdä omalla ilmoituksella maistraattiin. Puolison suostumuksen vaatiminen osana korjausprosessia on lopetettava.

Sosiaaliturvatunnusta on muutettava niin, että se ei kerro henkilön sukupuolta. Lisäksi Suomen tulee jo ensi eduskuntakaudella tunnistaa kolmas juridinen sukupuoli. Se olisi merkittävä kädenojennus niille, jotka eivät sovi nykyiseen kaksijakoiseen sukupuolijärjestelmään tai joiden kehollinen sukupuoli ei ole yksiselitteisesti nainen tai mies. Tietoa sukupuolen moninaisuudesta on levitettävä.

Suomen tulisi kieltää intersukupuolisten lasten kosmeettiset leikkaukset ilman lapsen lupaa. Lisäksi sairaanhoitohenkilökunnan, lapsen sekä lapsen vanhempien saamaa tietoa intersukupuolisuudesta on lisättävä.

“Translain uudistus, sosiaaliturvatunnuksen muuttaminen sukupuolineutraaliksi ja kielto intersukupuolisten lasten kosmeettisille leikkauksille ovat askel kohti oikeudenmukaista Suomea, jota haluamme rakentaa”, ehdokkaat linjaavat yksimielisesti.

Myös äitiyslaki on tuotava välittömästi takaisin käsittelyyn. Vanhempien sukupuolesta riippumatta laillinen huoltajuus omaan lapseen on annettava vanhemmille jo ennen lapsen syntymää hankalan ja resursseja kuluttavan adoptioprosessin sijaan. Juridisen vanhemmuuden vahvistaminen ennen lapsen syntymää on myös lapsen etu.

Vuonna 2012 tehdyn raportin mukaan noin 40 prosenttia transihmisistä oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa viimeisen viiden vuoden aikana ja 21 prosenttia oli kohdannut syrjintää terveydenhuollon palveluiden piirissä.

“Sukupuolen moninaisuuden kirjaaminen lakiin näillä tavoin tulee toivottavasti vaikuttamaan laajasti yhteiskunnan tapaan kohdata sukupuolten erilaisuutta. Esimerkiksi sairaanhoito- ja opetusalojen ammattilaisten koulutuksessa kohtaamaan sukupuolen moninaisuutta on paljon kehitettävää”, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

31.3.2015, Suomi:
Ville Luotola ja 30 muuta Vasemmistonuorten ehdokasta

lauantai 3. tammikuuta 2015

Eduskuntavaalit, täysillä.

Tilanne on sellainen, että lähes kaksi vuotta sitten puhuin ääneen haluavani eduskuntavaaleihin ehdolle. Tilanteet muuttuivat vaihdon aikana Prahassa. Kirjoittelin kyllä politiikasta blogiini, mutta en ollut enää varma, onko mitään tehtävissä. Onko oikeiston ylivalta Suomessa jo tuhonnut ajatukset siitä, että hyvinvointi on tärkeämpää kuin raha?

Kesäkuussa kotiin tullessani aloin saamaan kyselyitä. "Lähdetkö ehdolle eduskuntavaaleihin?", "Ootko ajatellut eduskuntavaaleja?", "Eduskuntavaalithan on tulossa keväällä, kai lähdet ehdolle?"

Kymmeniä kyselijöitä. Se yllätti minut aivan täysin. Olin aiemmin joskus ilmoittanut haluni lähteä ehdolle eduskuntavaaleissa, mutta nyt kaikki tuntuivat haluavan minut sinne. Sanoin miettiväni asiaa tai hiukan negatiivisesti kommentoin, että en taida nyt ehtiä, työt olivat ottaneet minusta heti Suomeen tultuani otteen.

Lopulta elokuun loppupuolella Rovaniemen kaupunginvaltuutettu, professori Vesa Puuronen, jonka kanssa olemme yhteistyössä hoitaneet Vasemmiston paikkaa vapaa-ajanlautakunnassa, soitti minulle ja sanoi, että Rovaniemen Vasemmisto haluaisi esittää minua eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Juttelimme hetken ja kerroin palaavani hetken päästä asiaan. Soitin läpi ehdolla olleita, vasemmistossa työskenteleviä ihmisiä ja muutaman muun tutun. Sain täyden tuen joka taholta, jolloin päätin, että nyt mennään. Nyt mennään täysillä.

Ilmoitin olevani käytettävissä eduskuntavaaliehdokkaaksi. Nyt on aika kampanjan.

Kampanjointi ei ole minulle todellakaan helppoa. Pitää kerätä rahaa, myydä omaa itseään ja toistaa tätä kymmeniä, satoja ja jopa tuhansia kertoja. Se on raskasta. Olen valmistautunut tähän lukemalla Esko-Juhani Tennilän kirjoja. Hänen monet tuntonsa kampanjoinnista ovat hyvin lähellä omiani. Täytynee soittaa hänelle ja kysyä neuvoa. Koko Lappi tullaan ainakin porukalla kiertämään ja kovasti töitä tekemään.

Se on tapa, jolla aion viettää vuoden 2015 alkupuoliskon. Töitä niin paljon kuin pää ja kroppa kestävät. Niin palkkatöitä, opintoja kuin kampanjahommiakin. Isoilla tavoitteilla ja täysillä. Vaaleihin asti painan kolme ja puoli kuukautta niin kovaa kuin rahkeet riittävät, 19.4. summataan tulokset. Tavoite on Vasemmistolle kaksi paikkaa Lapista, se luo Lapille aivan eri lähtökohdat ensi eduskuntavaalikaudelle.

Tule mukaan auttamaan tässä tavoitteessa! Vaalibudjetista uupuu vielä aimo kasa rahaa, jolla kierretään Lappia, maksetaan graafikoiden, kuvaajien ja muiden työläisten palkkoja, järjestetään tapahtumia ja painetaan materiaaleja jaettavaksi. Pienikin summa on ison kiitoksen arvoinen.

Lahjoita rahaa Vasemmistoliiton tilille FI25 1521 3000 0014 63 viitenumerolla 83085, jolloin rahat löytävät minun kampanjatililleni.

Kiittävin ja tukea odottavin terveisin,
Ville Luotola
eduskuntavaaliehdokas
(Rahankeräyslupa ajalle 15.11.2014-14.11.2016, luvan numero POL-2014-8029)

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kehysriihi, näin se olisi voinut mennä

Myöhästyin kehysriihestä lopulta, koska tietokoneeni varastettiin ja minulta meni kaikki taustatutkimukseni sekä kirjoitukseni. Ja koska on olemassa perhosvaikutus, niin tämän takia Vasemmistoliitto lähti hallituksesta jättäen jälkeensä hyvinvointivaltion rakenteita repivän oikeistolaisen hallituksen.

Listaan kuitenkin tähän viimeiseen aihetta käsittelevään kirjoitukseeni muutamia kohtia, joilla valtio olisi turvannut tulevaisuutensa kurmottamatta ihmisiä nykypäätösten lailla.

Aiemmat laskelmani olivat saavuttaneet säästöjä ja lisätuloja yhteensä noin 750 miljoonaa euroa:

- 100-150 miljoonaa euroa yksityisten terveydenhuoltopalveluiden Kela-tukien lakkauttamisesta (200 miljoonan kokonaissummasta on vähennettynä terveisiin elämäntapoihin ja parempaan julkiseen terveydenhuoltoon satsatut rahat)
- 300 miljoonaa euroa sairauspäivien vähentämisellä kehittämällä työpaikkoja joustavammiksi, liikunnallisemmiksi ja keskustelevammiksi
- 150 miljoonaa euroa apteekkijärjestelmän kansallistamisella valtion monopoliketjuksi (yli 200 miljoonan säästöstä osa käytetään lääkkeiden hintojen laskemiseen)
- 50 miljoonaa euroa omaishoitoon panostamalla ja liittämällä omaishoidon piiriin noin 20 000 ihmistä lisää sekä siirtämällä koko järjestelmän maksut Kelan alaisuuteen
- yli 100 miljoonaa euroa valtiollisen kannabismonopolin tuotoista, veroista ja työllistävästä vaikutuksesta sekä vielä lisää välillisistä työpaikoista esimerkiksi matkailu- ja ravintola-aloille

Tämän lisäksi olisin lähtenyt lisäämään veroparatiiseihin rahojaan siirtäneiden yltiörikkaiden ihmisten rahavirtoja sekä koventanut rangaistuksia. Vapaaehtoisesti veronsa Suomeen maksavat saisivat ensimmäisen vuoden tai kahden aikana vapautuksen rangaistuksesta (verot tulisi toki maksaa korkoineen.) Malli tähän haettaisiin Ruotsista: http://yle.fi/uutiset/veroparatiisimiljoonat_virtaavat_takaisin_ruotsiin/7161824 Arvioitu tulo valtiolle: ainakin 100 miljoonaa euroa

Olisin myös helpottanut pienpanimoyrittäjien mahdollisuuksia. Omaa tuotantoaan saisi myydä suoraan tehtaalta ilman välikäsiä kuluttajille juomien prosenteista välittämättä. Yksi panimoalan työpaikka nimittäin luo ympärilleen noin 15 muuta työpaikkaa. Tämä toki vaatisi esimerkiksi baarien perustamisen helpottamista. Samaan syssyyn olisin koittanut ajaa läpi myös prostituution laillistamisen sekä työntekijöille pakollisen liiton. Seksin ostaminen olisi tämän jälkeen ollut laitonta ainoastaan liittoon kuulumattomilta ihmisiltä. (Ja edustaja Oinonen ei saa ostaa seksiä koiralta, vieläkään.) Nämä eivät välttämättä toisi kymmeniä miljoonia, mutta helpottaisivat ihmisten elämää ja vähentäisivät ihmiskauppaa.

Pääomatuloverotusta olisin kiristänyt alkuun kahdella tai kolmella prosentilla ja luonut kehityskaavan, jolla siitä tehdään progressiivinen ansiotuloverotuksen mallin mukaisesti. Ja nyt joku sanoo, että pääoma karkaa ulkomaille. No, mutta köyhä duunarikin voi nyt ruveta omistamaan oman palansa suurkorporaatiota. Ei lainkaan hassumpi vaihtoehto, että pankin omistaisi 30 000 duunaria yhden Nallen sijaan. Ensimmäisenä vuonna kertyisi lisää verotuloja 60 - 80 miljoonaa.

Ansiotuloverotuksessa oisin voinut oikeastaan ollakin kohtuudella hallituksen kanssa samoilla jäljillä. Pienituloisille pieniä helpotuksia ja keskiluokkaa sekä yläluokkaa hiukan kiristettäisiin. Valtio oli laskenut tästä 55 miljoonan euron tuoton.

Solidaarisuusveroa voisi miettiä ainakin kertaluonteisena näin alkuun kaikille tulojen saajille, joiden tulot ylittävät esimerkiksi 80 000 euroa. Olkoon ne minkä mallisia tuloja tahansa, perustelut on kirjoittanut paljon minua fiksumpi mies: http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/101594-solidaarisuusvero-stiiknafuulia Tuottoa vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja.

Seuraavana jatkaisin harmaan talouden vastaisia kampanjoita yhä uusiin ja uusiin toimialoihin. Edellinen RAKSA-hanke keräsi valtiolle tuloja veroina 200 miljoonaa euroa ja tervehdytti rakennusalan kilpailua. Vielä jäi tutkimatta yli 80%:a Suomen talouden tekijöistä... Josko sieltä ainakin 100-200 miljoonaa irtoaisi. Ja tämähän ei missään nimessä ole yrittäjältä pois. Tämä on valtion palvelus yrittäjälle.

Sähkön ja energian verotuksen nousut hyväksyn, sillä ne ovat tällä hetkellä Suomessa hyvin edullisia koko EU:hun nähden. Sen sijaan en ymmärrä, miksi pienyrittäjinä usein toimivia taksikuskeja kurmootetaan tai turpeen veronkorotus puretaan.

Olisin mielelläni odottanut myös kovia työllisyystoimia, koska työllisyydellä Suomi nousee. Sen sijaan koulutuksesta ja työllisyydestä leikattiin, joten valoa tunnelin päähän odotellaan sitten myöhemmin...

Mielelläni olisin nähnyt myös yhteiskunnallisia rakennushankkeita painotettavan nyt näihin vuosiin, kun on vielä vaikeaa. Se kasvattaa työllisyyttä eikä loppu viimein ole niin kallista juuri vaikeina aikoina.

Tuosta kun ynnää säästöjä, menoja, leikkauksia ja verotuloja, niin loppusumma olisi yhteensä noin 1,3 miljardia euroa. Tämän lisäksi hyväksyn joitakin säästöjä tai veronkorotuksia kehysriihestä, vaan olisihan tuo jo piisannut.



Kaupungin kehysriiheen pettynein,
Ville Luotola
Praha 2.4.2014

torstai 6. maaliskuuta 2014

Ganja on verolle pantava

Kannabista käytetään Suomessa. Sitä käytetään melko paljon ja käyttäjissä on valitettavasti enenevissä määrin myös alaikäisiä nuoria, niin poikia kuin tyttöjäkin. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että myyntiä ja välitystä on lähes mahdotonta kontrolloida. Poliisi ei siihen pysty, eikä sen ole tarkoituksenmukaistakaan käydä jokaisen pilvenpolttelijan kimppuun.


Yksi taho pystyy tätä kuitenkin valvomaan paremmin kuin kukaan, valtio. Minun esitykseni on, että perustamme valtionmonopolin kannabiksen myyntiin. Räjähtikö tajunta? Antakaas, kun perustelen sanomani. Minun syyni laillistamiselle eivät ole siinä, että kaikkien olisi helpompi saada tavaraa ja käyttö kääntyisi nousuun. Minun perusteluni tälle ovat, että saisimme vihdoin valvottua toimintaa, verotuloja, työpaikkoja ja poliisin keskittymään uhrillisiin rikoksiin.


Valtion monopoli perustaisi myymälöitä aluksi jokaiseen isompaan kaupunkiin ja maakuntakeskittymään, myöhemmin ketjua voitaisiin laajentaa kysynnän mukaan vaikkapa Kilpisjärvelle, Utsjoelle, Pelloon ja itärajan rajanylityspaikkakunnille. Itse aine pyrittäisiin kasvattamaan kotimaassa, joka loisi myös työpaikkoja Suomeen. Myymälöissä myytäisiin sellaista tavaraa, joka olisi tarkkaan nimettyä, jolloin käyttäjä tietäisi, mitä polttaa tai syö.

Tämä tarkoittaisi tietenkin myös sitä, että käyttäminen ja hallussapitäminen olisi laillista. Ehkäpä myös pienimuotoinen kotikasvattaminen? Kovennuksia rikoslakiin sen sijaan tulisi alaikäisille tavaranvälittämisestä ja myös poliisi voisi kohdistaa voimavarojaan siihen suuntaan. Tällä hetkellä Suomen poliisi tutkii vuosittain noin 20 000 huumausainerikosta ja 1000 törkeää huumausainerikosta. Kannabiskasveja takavarikoidaan 15 000, yleisimmin alle 20 kasvin viljemiä. (http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/PFBD/81275D0E497FFF0FC225784C002FD343?opendocument) Ehkä olisi aika siirtää huomio vakavampiin, uhrillisiin rikoksiin ja antaa käyttörikoksille (yli 12 000) vähemmän huomiota. Coloradossa marihuanan laillistamisen jälkeen huumepidätykset vähenivät 77 prosenttia.

Poliisin ajankäytön lisäksi hyötyä tulisi myös työpaikkojen ja verotulojen muodossa. Mikäli koko ketju kasvatuksesta myynnin kautta käyttöön olisi kotimaista, voinee työpaikat laskea sadoissa ellei jopa yli tuhannessa. Toki aluksi olisi myös rakennusalan työpaikkoja, kun rakennettaisiin kasvatuslaitoksia. Tämän jälkeen töitä tekisivät puutarhurit, vartijat ja kuljetusfirmat. Myyntihetkellä paikalla olisi myyjä tai myyjiä ja todennäköisesti myös vartija tai ainakin järjestyksenvalvoja. Ostaja maksaisi tuotteestaan arvonlisäveroa ja haittaveroa, aivan kuten alkoholista tai tupakasta.


Coloradossa odotetaan ensimmäiseltä vuodelta noin 120 miljoonan dollarin verotuottoja tuotteen kokonaisveron ollessa 30%. Coloradossa on vähän vähemmän asukkaita ja vähän kevyempi verotus kuin Suomessa. Varovasti arvioiden 100 miljoonan euron verotulot ja tuhat uutta työpaikkaa, joista osa vieläpä maaseudulle alkutuotantoon eihän tätä voi vastustaa edes Keskustapuolue!

Kun tuohon laskee keskivertopalkansaajan maksaman tuloveron (noin 7500 euroa vuosittain,) niin tuhat uutta työpaikkaa nostaisi verokertymää vielä noin 7,5 miljoonalla eurolla vähentäen samalla työttömyyskorvauksia hiukan isommalla summalla... ja Alkon tehdessä vuosittain kymmenien miljoonien eurojen tulosta, voisi kuvitella, että tämäkin päihdebisnes onnistuttaisiin vetämään voiton puolelle. Coloradossa uusia myymälöitä on ainakin noussut kuin sieniä sateella. Ja joskus joku on puhunut huumeturismistakin, coffee shopeista ja amsterdameista. Kai sielläkin rahaa pyörii.

Laskennallinen kumuloituva (kasaantuva) säästö tähän mennessä: noin 750 miljoonaa euroa
- 100-150 miljoonaa euroa yksityisten terveydenhuoltopalveluiden Kela-tukien lakkauttamisesta (200 miljoonan kokonaissummasta on vähennettynä terveisiin elämäntapoihin ja parempaan julkiseen terveydenhuoltoon satsatut rahat)
- 300 miljoonaa euroa sairauspäivien vähentämisellä kehittämällä työpaikkoja joustavammiksi, liikunnallisemmiksi ja keskustelevammiksi
- 150 miljoonaa euroa apteekkijärjestelmän kansallistamisella valtion monopoliketjuksi (yli 200 miljoonan säästöstä osa käytetään lääkkeiden hintojen laskemiseen)
- 50 miljoonaa euroa omaishoitoon panostamalla ja liittämällä omaishoidon piiriin noin 20 000 ihmistä lisää sekä siirtämällä koko järjestelmän maksut Kelan alaisuuteen
- yli 100 miljoonaa euroa valtiollisen kannabismonopolin tuotoista, veroista ja työllistävästä vaikutuksesta sekä vielä lisää välillisistä työpaikoista esimerkiksi matkailu- ja ravintola-aloille

Prahassa 6.3.2014
Ville Luotola

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Terveyttä kaikille kohtuuhintaan, osa 4

Pienten internetongelmien takia olen aiheuttanut Suomessa valtavia vieroitusoireita, koska lukijat eivät ole päässeet lukemaan blogiani. Lopulta sain internetin toimimaan jälleen ja sosiaali- ja terveysministeriö huokaisi helpotuksesta. Kuuleman mukaan näillä leikkausmäärillä ei olisi ollut varaa hoitaa vieroitusoireista johtuvia sairaslomia. Asiana tänään on vanhukset.


Vanhuksethan ovat olleet yhteiskuntamme eräs suurimmista ongelmista siitä lähtien, kun ammattiliitot saivat yhdessä parantuneen terveydenhuollon kanssa homman toimimaan sen verran hyvin, että suurin osa ihmisistä ei kuollut ennen eläkkeelle pääsyä. Minun aikanani yläkoulussa alettiin puhua eläkepommista, josta kysyessäni yhteiskuntaopin opettajamme totesi, että ei hän osaa sanoa, että mitä sillä tarkoitetaan.


Otin siis selvää itse ja säästin yhteiskunnan varoja. Sillä tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa yhä pienempi osa kansasta tekee työtä ja yhä suurempi osa makkaa eläkkeellä laakereillaan. Ja sehän ei vain sovi minun mielestäni. Minun ideani tosin ei ole se, että nostettaisiin porukalla eläkeikää kaikilta, jolloin duunari joutuisi työnsä rasittamana juoksemaan luukulta luukulle hakemaan eläkepäätöstä, vaan minun ajatukseni on, että ei makuuteta eläkeläisiä laitoksissa.


Eläväinen eläkeläinen, jota ei ole altistettu lähes jatkuvaan vuodelepoon liian varhain, on kansantaloudellisesti tehokkaampi ja tuottavampi kuin pimeän huoneen perällä yksin kyhjöttävä vanhus. Ongelma on vaan se, että meikä en ite ossaa kehittää koko vanhustenhoitojärjestelmää, niin teen vain kevyitä muutoksia tukeutuen muutaman professorin sanaan, jossa toki keskitytään muuhunkin kuin vanhustenhoitoon, nimittäin omaishoitoon (http://www.omaishoitajat.fi/) Esitän, että satsataan vahvasti omaishoidon kehittämiseen ja siirretään palkkion maksatus Kelan piiriin. Se tuo lisäkuluja valtiolle noin 283 miljoonaa, jos puhutaan omaishoitajien määrän nostamisesta nykyisestä 40 000:sta tavoiteltuun 60 000:en.


Mutta eiväthän lisäkulut olleet tavoitteena, joten jotain säästöjähän tästäkin on saatava. Laskennallisesti pohtien säästöjä kertyisi siitä, että muista palvelumenoista voitaisiin karsia omaishoidon ottaessa osan tulevista hoidettavista hoitaakseen. Työryhmän laskelman mukaan säästöä kertyisi noin 340 miljoonaa euroa. Mie sitten yhtäkkiä tuosta ynnäilin ja totesin, että kyllä siinä reippaan 50 miljoonaa säästää. Eihän tuo paljoa ole, mutta jottain pientä rahhaa kirstun pohjalle kuitenkin. (Itse ison kirjan väliraportti, josta mie noita lukuja lueskelin löytyy täältä: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=6511574&name=DLFE-26431.pdf)

Laskennallinen kumuloituva (kasaantuva) säästö tähän mennessä: yli 600 miljoonaa euroa
- 100-150 miljoonaa yksityisten terveydenhuoltopalveluiden Kela-tukien lakkauttamisesta (200 miljoonan kokonaissummasta on vähennettynä terveisiin elämäntapoihin ja parempaan julkiseen terveydenhuoltoon satsatut rahat)
- 300 miljoonaa euroa sairauspäivien vähentämisellä kehittämällä työpaikkoja joustavammiksi, liikunnallisemmiksi ja keskustelevammiksi
- 150 miljoonaa apteekkijärjestelmän kansallistamisella valtion monopoliketjuksi (yli 200 miljoonan säästöstä osa käytetään lääkkeiden hintojen laskemiseen)
- 50 miljoonaa omaishoitoon panostamalla ja liittämällä omaishoidon piiriin noin 20 000 ihmistä lisää sekä siirtämällä koko järjestelmän maksut Kelan alaisuuteen

Seuraavassa blogissani sivuan aiheita kivun lievitys, valtion huumemonopoli, poliisin määrärahojen kohdistaminen uhrillisiin rikoksiin sekä huumeiden laillistaminen.


Prahassa 5.3.2014
Ville Luotola

maanantai 24. helmikuuta 2014

Terveyttä kaikille kohtuuhintaan, osa 3

Tiedän, että olette odottaneet tätä koko viikonlopun niin, että ette ole pystyneet edes nukkumaan kunnolla ja olette kävelleet ympäri asuntoa lopulta löytäen keinon nukuttaa itsenne. Osa teki sen meditaation voimalla, osa viinalla kotona tai Teemun tarjoamana Sotshissa ja osa käveli apteekkiin ja haki purkin pari pillereitä.


Tänään säästämmekin valtion rahoja pilleripurkkeja pyörittelemällä. Kela korvaa lääkehoitoja vuosittain lähes 1,3 miljardilla eurolla. (http://raportit.kela.fi/ibi_apps/WFServlet?IBIF_ex=NIT137AL klikkaa: ”luo raportti”) Se on sinällään ihan oikein tehty, kyllä kansaa on hyvä lääkitä, kun vaivoja on. Tässä on vain pari epäkohtaa. Ensinnäkin, helpoimmin kitkettävänä epäkohtana minulle näyttäytyy se, että valtion tukiessa lääkkeiden hintoja noin isoilla summilla, tienaavat lääkkeiden myyjät, apteekkarit, valtavia tuloja. Toisena epäkohtana voisi todeta, että ihmisten elintavat altistavat tietyille sairauksille. Ehkäpä pienehköt satsaukset kevyen liikenteen väyliin, lähiliikuntapaikkoihin ja miksi ei vaikkapa parin tunnin liikunta työpäivän ohessa toisi yhteiskunnalle valtavia säästöjä.


Mutta näiden edellä mainitsemieni liikunnallisten keinojen ollessa täysin mahdottomia ja liian kalliita (pelkästään sydän- ja verisuonitaudit maksavat työpanoksen menetyksenä vuosittain Suomessa noin 1,1 miljardia euroa...), palatkaamme apteekkarien ja valtion lääketukien yhdistelmään. Valtiomme tukee siis Kelan kautta lääkkeiden ostajia lähes 1,3 miljardilla eurolla ja tämä koko raha siirtyy siis lääkeyhtiöille, lääketukkureille sekä apteekeille lukuunottamatta 8%:n arvonlisäveroa, joka lääkkeitä ostettaessa maksetaan toki valtiolle. Lääkeyhtiöt vakuuttavat, että heidän ottamansa korvaus lääkkeistä on kohtuullinen, sillä tuotekehittelyyn palaa rahaa kuuleman mukaan miljardeittain. Yhtiöille menevään summaan me emme juuri voi vaikuttaa, mikäli valtiolla ei ole hurjaa paloa rakentaa omaa lääketehdasta. Apteekkijärjestelmäämme me kuitenkin voimme vaikuttaa.

Tällä hetkellä apteekkeja saa perustaa melkoisen selonteon päätteeksi luvan saanut henkilö määrättyyn kuntaan tai kaupunkiin. (http://www.fimea.fi/laakealan_toimijat/apteekit/apteekki-ja_sivuapteekkiluvat) Nämä luvat ovat erittäin haluttuja, sillä apteekin perustaminen on lähes varma tapa päästä kiinni isoihin rahoihin. Nopeasti verotiedoista vilkaisten näyttäisi siltä, että Pelkosenniemellä ja Savukoskella apteekkitoimintaa pyörittämällä tienaa vain noin 95 000 euroa vuodessa, mutta esimerkiksi Kemijärvellä jo kohtuullisen mukavat 400 000 euroa vuodessa. Siinä sivussa Lapin neljä suurituloisinta apteekkaria tienasivat yhteensä rapiat kaksi miljoonaa euroa. Etelään päin mentäessä lukemat kasvoivat hiukan ja esimerkiksi Keski-Suomen suurituloisin apteekkari tienasi vuonna 2012 vajaan 1,1 miljoonaa euroa.

Nämä summat ovat hurjia, mutta toki apteekkeja kuuluu olla joka kunnassa ja niissä kuuluu olla asiantunteva henkilökunta. Minun kysymykseni tässä tilanteessa on, että miksi meillä ei voisi olla valtiollista monopoliapteekkiverkostoa, Apteekki Oy:ta? Tällöin maamme apteekkien tuotot voitaisiin jakaa työntekijöille rahtusen parempina palkkoina ja ennen kaikkea kansalle esimerkiksi halvempina lääkkeinä. Tai miksipä tuosta ei aluksi voisi tässä rajussa talouskriisissämme ottaa valtiolle pienen siivun päältä. Kun rupeaa ynnäilemään nykyisen noin 600 apteekkarin tuloja yhteen, niin duunareina tämä porukka tienaisi arvatenkin noin parisataa miljoonaa vähemmän ja silloinkin valtiollisen liikkeenjohtajina tulotaso olisi varmastikin riittävä.

Toki pitää muistaa, että lääkkeisiin käytetystä eurosta jää Apteekkariliiton mukaan 61 senttiä lääketehtaille ja lääkealan tukkuliikkeille. Näin ollen valtion kannattaa siis hetimiten, tai viimeistään talouden lähtiessä nousuun, sijoitusyhtiönsä Solidiumin kanssa miettiä lääkeyhtiöihin sijoittamista. Näkyipä tuo Orionkin viime vuonna paukuttaneen miljardin liikevaihdolla 200 miljoonaa euroa tulosta (http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/porssikurssit/osake/tulostiedot.jsp?klid=1930), tuollaisilla tuottoprosenteilla ei tarvisi köyhän Suomen kansan leikata mistään mitään.

Laskennallinen kumuloituva (kasaantuva) säästö tähän mennessä: yli 550 miljoonaa euroa
- 100-150 miljoonaa yksityisten terveydenhuoltopalveluiden Kela-tukien lakkauttamisesta (200 miljoonan kokonaissummasta on vähennettynä terveisiin elämäntapoihin ja parempaan julkiseen terveydenhuoltoon satsatut rahat)
- 300 miljoonaa euroa sairauspäivien vähentämisellä kehittämällä työpaikkoja joustavammiksi, liikunnallisemmiksi ja keskustelevammiksi
- 150 miljoonaa apteekkijärjestelmän kansallistamisella valtion monopoliketjuksi (yli 200 miljoonan säästöstä osa käytetään lääkkeiden hintojen laskemiseen)

Prahassa 25.2.2014
Ville Luotola